Search

Huolla ulkoporeallas – muista vaihtaa otsonaattori

Huolla ulkoporeallas – muista vaihtaa otsonaattori

Ulkoporealtaan huolto nousee ajankohtaiseksi erityisesti kevään koittaessa. Suosittelemme ulkoporealtaan vettä vaihdettavaksi 2-4 kertaa vuodessa. Vedenvaihdon yhteydessä on hyvä puhdistaa allas aina perusteellisesti sekä käsitellä pinta säännöllisesti Novitek porealtaan hoitovahalla. Vahaus suojaa akryylin pintaa ja estää likaa tarttumasta yhtä helposti kiinni. Huolla ulkoporeallas näillä vinkeillä.

Veden laadun heikkeneminen saattaa johtua vajaasti toimivasta otsonaattorista. Ulkoporealtaan huollon yhteydessä on hyvä tarkistaa, milloin vaihdoit oman altaasi otsonaattorin edellisen kerran. Tutustu tähän ympäristöystävällisempään vaihtoehtoon alla. 

Helppoja huoltotoimenpiteitä 

Novitek ulkoporealtaat ovat pitkäikäisiä ja valmistettu aina kunnioittaen korkeita laatuvaatimuksia. Hyvin huollettuina ne kestävät aikaa, säätä ja tuovat iloa kylpijöille vuosiksi eteenpäin. Allasta harkittaessa saamme usein kumota ennakkoluuloja vaivalloisista huoltotöistä tai aikaa vievästä vedenhoidosta. Suomessa valmistetut Novitek altaat ovat suunniteltu pohjoisen vaihteleviin olosuhteisiin ja perehtymällä muutamiin käytännön asioihin nautit huolettomasta kylpemisestä vuoden ympäri – useiden vuosien ajan.

Ulkoporealtaan huolto on huomioitu Novitekilla jo suunnitteluvaiheessa. Ulkoporealtaan eristeet ovat kiinni altaan seinissä, jotta kaikkiin osiin pääsee helposti käsiksi. Elektroniikka on puolestaan asetettu erillisten peltien päälle ja ne ovat tarvittaessa helppo vaihtaa. Jokaisen mahdollisesti vaihdettavan komponentin molemmilla puolilla on puolestaan sulkuventtiili, jotta altaan vettä ei tarvitse erikseen tyhjentää. Helpottamalla huoltotoimenpiteitä uskomme pidentävämme altaan käyttöikää, vaikka kuluvia osia pitäisikin vaihtaa.

Otsonaattori pitää veden puhtaana 

Ulkoporealtaan otsonaattori pitää huolen, että vesi pysyy puhtaana. Laite tuottaa altaaseen otsonia, joka on voimakas hapetusaine. Tämä auttaa tehokkaasti hajottamaan epäpuhtauksia kuten bakteereita ja viruksia. Otsonaattorin käyttöikä on noin 3–4 vuotta, joten kovinkaa usein sitä ei tarvitse vaihtaa.

Otsonaattori integroituu saumattomasti Novitek ulkoporealtaan järjestelmään. Sen asentaminen on helppoa ja käyttö huoletonta. Pääset tilaamaan kaikkiin Novitek ulkoporealtaisiin sopivan otsonaattorin kätevästi suoraan verkkokaupasta sekä Salon tai Vantaan Myymälästä. Pakkaus sisältää otsonaattorin, takaiskuventtiilin sekä letkun. Huolla ulkoporeallas siis kätevästi myös itse.

Ulkoporeallas: vinkkejä vedenhoitoon 

Toimiva ja tehokas otsonaattori on monessa mielessä tärkeä, sillä se poistaa myös mahdollisia epämiellyttäviä hajuja sekä vähentää kemikaalien tarvetta veden käsittelyssä. Laite ei jätä jäämiä veteen, joten se on samalla ympäristöystävällinen ratkaisu vedenpuhdistukseen. Moni kokeekin otsonaattorin tekevän altaan käytöstä miellyttävämpää ja vedestä hellävaraisempaa iholle.

Kun otsonaattorin muistaa vaihtaa muutamien vuosien välein, helpottuu muu vedenhoito. Alla viisi vinkkiä, jotka ovat hyvä pitää mielessä allasvedestä huolehdittaessa. 

  • Tärkeintä on tarkkailla ulkoporealtaan veden pH-arvoa
  • Mene ulkoporealtaaseen aina suihkun kautta
  • Pese suodatin kahden viikon välein
  • Suojaa allas kannella, jotta veteen tai putkistoon ei pääse roskia
  • Shokkiklooraa allasvesi tarvittaessa

Vieraile Salon tehtaanmyymälässä tai Vantaan myymälässä ja opastamme mielellämme ulkoporealtaan huoltoon liittyvissä asioissa. Novitek verkkokaupasta tilaat kätevästi kaiken kylpemiseen: kemikaalit, tarvikkeet ja lisävarusteet. 

Uusimmat artikkelit: